Video: Sportivo TV

Ampumahiihdon maailmancup jatkuu tällä viikolla Viron Otepäässä. Mukana paikalla on myös maailmancupin kokonaistilanteen seitsemäntenä oleva Italian Lisa Vittozzi.

Olympiavoittaja kertoi keskiviikkona Fondo Italia -sivustolle, että pelipaikalla on melkoiset olosuhteet. Pehmeä lumi tehnee kisaamisesta varsin raskasta.

– Lämpötilat eivät helpota, koska on todella kuuma. Radalla lumi on hieman pehmeää, ja näyttää siltä, että edessä on varsin raskaita kilpailuja. Toivomme, että meillä riittää vielä energiaa viedä tämä viikonloppu läpi, sillä tällaisessa kuumuudessa on rankkaa, ja pitää myös huolehtia nesteytyksestä. Siitä tulee vaikeaa, sanaili Vittozzi.

Raskaat olosuhteet eivät ole mannaa Suomen ykköstähdelle Suvi Minkkiselle, joka ei ole hiihtäjänä porukan parhaimmistoa.

Otepäässä on kuitenkin varsin tuulista. Se saattaa sen sijaan sopia taitavana ampujana tunnetulle Minkkiselle – samoin kuin Vittozzille.

– Ampumapenkalla tuulee paljon. Viikonlopulle on ennustettu melko kovaa tuulta, noin 20 km/h, mutta se on silti vielä hallittavissa. Tärkeintä on tehdä mahdollisimman hyvä työ, selvitti Vittozzi.

Otepäässä kilpaillaan torstaina miesten pikakilpailu. Perjantaina on vuorossa naisten pikakisa.

Ampumahiihdon naisten maailmancupin kokonaistilanne 2025–2026

SijaUrheilijaPisteet
🥇 1🇫🇷 Lou Jeanmonnot879
🥈 2🇫🇮 Suvi Minkkinen703
🥉 3🇸🇪 Anna Magnusson695
4🇸🇪 Elvira Öberg671
5🇸🇪 Hanna Öberg649
6🇳🇴 Maren Kirkeeide582
7🇮🇹 Lisa Vittozzi555
8🇫🇷 Camille Bened533
9🇫🇷 Julia Simon528
10🇫🇷 Justine Braisaz-Bouchet490
Tilanne 16/21 kilpailun jälkeen

Ampumahiihdon naisten maailmancupin takaa-ajocup 2025–2026

SijaUrheilijaPisteet
🥇 1🇫🇮 Suvi Minkkinen287
🥈 2🇫🇷 Lou Jeanmonnot277
🥉 3🇸🇪 Hanna Öberg245
4🇸🇪 Anna Magnusson236
5🇸🇪 Elvira Öberg229
Tilanne 5/7 kilpailun jälkeen