Suvi Minkkinen otti viime kaudella ison kehitysloikan ja nousi aivan ampumahiihdon maailman huippujen joukkoon.

Minkkinen lähtee yhtenä Suomen mitalitoivona olympialaisiin. Monia on ihmetyttänyt, miten Minkkinen nousi noin 30-vuotiaana näin vahvaan iskuun.

Entinen huippuampumahiihtäjä Sanna-Leena Perunka on avannut omia näkemyksiään Helsingin Sanomissa. Hän nosti esille sen, että Minkkinen valmistui vuonna 2023 kauppatieteiden maisteriksi ja aloitti merkittävän panostuksen vasta sen jälkeen.

– Jos nyt opiskelee siinä urheilun rinnalla, niin ei se välttämättä ihan sama asia ole, vaikka pystyisikin treenaamaan suhteellisen hyvin. Kaikki pienetkin asiat merkkaavat todella paljon, kun ollaan menossa huipulle, arvioi Perunka HS:lle.

Perunka ei pidä itse kehitysloikkaa ihmeellisenä. Hän myöntää, että sen tapahtuminen tuossa iässä on kuitenkin melkoista.

– Poikkeuksellista siinä oli se, että hän on ampumahiihtänyt nuoresta asti, ja se loikka tuli näin myöhäisessä vaiheessa, pohti Perunka, joka on HBO Maxin olympialähetysten asiantuntija olympialaisissa.