Ampumahiihdon maailmancup päättyy tällä viikolla Holmenkollenissa. Aivan kaikki parhaat eivät mukana ole.
Loistavasti tällä kaudella onnistunut Latvian Estere Volfa kertoo Instagramissa, että hän ei kilpaile Norjassa.
– Kiitos, Otepää! Tämä maailmancupin osakilpailu oli todella erityinen – ei pelkästään tulosten vuoksi, vaan kaiken sen rakkauden ja tuen ansiosta, jota olen saanut viime päivien aikana.
– Vaikka kauteni päättyi aiemmin kuin toivoin, tunnelma, energia ja fanien osoittama lämpö jättivät minut enemmän kuin tyytyväiseksi. Kiitos kaikille, jotka olivat paikalla, kannustivat meitä ja tekivät tästä viikonlopusta unohtumattoman, selvitti Volfa.
20-vuotias Volfa loisti tänä vuonna etenkin nuorten MM-kisoissa, joista hän nappasi kaksi kultaa ja yhden hopean. Hän oli myös olympialaisissa parhaimmillaan 11:s.
Volfa oli mainiossa vedossa myös Otepäässä, jossa hän taisteli yhdeksänneksi pikakisassa. Se oli hänen kauden paras kisansa maailmancupissa.













