Norjalaisen hiihtäjän Julie Myhren viime kausi oli vaikea. Hän on saanut elämäänsä nyt ison ilouutisen.

Myhre kertoo nimittäin Instagramissa kihlautumisestaan. Hän kertoi sanoneensa kyllä pitkäaikaisen kumppaninsa Aksel Murvoldin kosinnalle.

Murvold on itsekin tuttu näky hiihtoladuilta. Hän työskentelee nykyään Adresseavisen-lehden toimittajana.

Myhre kertoi hiljattain päivityksessään haastavasta sesongistaan.

– Kausi 2025/2026 on ohi. Vuoden suuri tavoite olympialaisista meni ilman minua. Se oli oikeastaan helppo ymmärtää, koska en suorittanut tarpeeksi hyvin ennen mestaruuskilpailuja. Silti se tuntui ikävältä. Olympialaiset olivat mielessä lähes jokaisella harjoituskerralla. Ja juuri siinä meni luultavasti pieleen.

– Erittäin hyvän edelliskauden jälkeen tuntui luontevalta vain painaa eteenpäin. Olin motivoituneempi kuin koskaan. Tuloksena oli, että halusin liikaa liian nopeasti, ja lopulta keho ja mieli sanoivat seis. Harjoittelu ei ollut enää yhtä mukavaa. Useat sairastelukierrokset ja vähäinen jatkuvuus syksyllä johtivat siihen, että tulin kauteen tuntemuksella, että olin valmistautumaton, vuodatti Myhre.

Päivitys tästä.