USA:n Jessie Diggins taisteli lauantaina kahdeksanneksi naisten yhdistelmäkilpailussa Milano-Cortinan olympialaisissa. Jenkkitähden kaatuminen perinteisen osuudella vei mukanaan myös Norjan Karoline Simpson-Larsenin ja Suomen Vilma Nissisen.

Diggins itse vihjaili kisan jälkeen, että naisen suurin ongelma oli kalusto – eikä niinkään kaatuminen.

– Kaatuminen ei ollut minulle mikään iso juttu. Toki menetin hieman aikaa, mutta se ei ollut päivän suurin ongelma. Keskityin vain pysymään rauhallisena, tekemään nousua takaisin ja hiihtämään parhaan mahdollisen kilpailun, Diggins sanoi.

Simpson-Larsen, joka nousi lopulta 13:nneksi, teki selväksi, että Digginsin temppu pilasi hänen kisansa.

– Se, mitä tapahtui, oli se, että Jessie Diggins yritti hypätä suoraan eteeni, ja minä olin unohtanut harjoitella ihmisten yli hyppäämistä. Niinpä makasin sitten siellä maassa myös, Simpson-Larsen sanaili Nettavisenille.

– Yhtäkkiä hän makasi siellä, ja minä olin hänen suksiensa päällä, joten kaaduin minäkin, jatkoi norjalainen.

Simpson-Larsen päätti vielä vinoilla Digginsin kehuttuja alamäkitaitoja.

– Hän on kuitenkin saanut paljon kehuja alamäkitaidoistaan, joten ajattelin sen olevan turvallinen valinta, mutta niin ei ollut… Siinä vain suuttuu siitä, että hän pilaa olympiadebyyttini kahden kilometrin kohdalla. Samalla sitä ymmärtää, ettei hän tehnyt sitä tahallaan ja pilasi samalla myös oman kilpailunsa. Se on vain harmillista, Simpson-Larsen vuodatti.