Monet suomalaiset hiihtäjät, kuten Krista Pärmäkoski, Perttu Hyvärinen ja Markus Vuorela, ovat ilmoittaneet päättävänsä uransa tähän kauteen. Lopettamisuutisia on alettu kuulla myös muualta kuin Suomesta.
Pitkän linjan ruotsalainen hiihtomies anton Persson vahvistaa Instagramissa, että se oli siinä.
– En saavuttanut aivan huippua, mutta annoin kaikkeni. Harva olisi uskonut, että Torsbyn raggari pääsee sekä olympialaisiin että MM-kisoihin ja voittaa vielä Ruotsin mestaruuden.
– Eniten kuitenkin jäävät mieleen yhteishenki ja kaikki elinikäiset ystävät, joita matkan varrella on saanut. Kiitos kaikille, jotka ovat tukeneet ja auttaneet eri tavoin! sanaili Persson.
31-vuotias Persson kilpaili vuoden 2021 MM-kisoissa ja Pekingin olympialaisissa. Sprintin Ruotsin mestaruus tuli vuonna 2021.
Perssonilta kysyttiin miehen tunnelmia tässä tilanteessa, kun hän on hiihtänyt koko elämänsä ja ura on nyt ohi.
– Kyllähän se on vähän pelottavaa, mutta olen aina ollut motivoitunut myös elämään urheilun ulkopuolella. En ole siitä kovin peloissani, sanaili Persson Expressenille.













