Suomen naisten viestijoukkueessa olympiapronssia napannut Vilma Ryytty on palkittu hänen kotikaupungissaan Iisalmessa.
Ryyttyä muistettiin 2 500 euron stipendillä. Lisäksi tehtiin olympiadin mittainen yhteistyösopimus, jonka arvo vuodessa on 5 000 euroa.
– Vilma Ryytty on hieno esimerkki määrätietoisesta työstä ja tavoitteellisesta urheilusta, johon Iisalmi osaltaan tarjoaa hyvät puitteet. Vilman saavutukset kansainvälisellä tasolla tuovat äärimmäisen tärkeää iloa ja ylpeyttä meille kaikille iisalmelaisille – tällaiset hetket ovat merkittäviä, yhteisöllisiä tähtihetkiä! Lämpimät onnittelut upeasta pronssimitalista! kertoi Iisalmen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Kauppinen.
Yhteistyösopimus on voimassa 31.5.2030 saakka, ellei urheilija päätä uraansa aiemmin.
– Mahtavaa aloittaa yhteistyö Iisalmen kaupungin kanssa, arvostan kaupunkia, joka haluaa olla aktiivisesti mukana urheilun tukemisessa! Olen kiitollinen saamastani tuesta, se on yksi tärkeä palanen, jotta pystyn harjoittelemaan mahdollisimman laadukkaasti mistään tinkimättä. Iisalmella on muutenkin merkittävä rooli oman urheilu-uran kannalta, sillä siellä olen tehnyt pohjat tämänhetkiselle hiihtouralle ja kipinä lajin pariin on syttynyt. Iisalmi on monipuolinen urheilukaupunki ja toivon, että pystyn omalla esimerkillä innostamaan kaikkia liikkumaan! fiilisteli Ryytty itse.













