Hiihtolegenda Kerttu Niskanen ilmoitti tällä viikolla lopettavansa urheilu-uransa.
Hiihtomaailmassa on tapahtunut viime aikoina paljon muutakin. Kansainvälinen hiihtoliitto tiedotti nimittäin esimerkiksi, että jatkossa on mahdollista päästä kilpailemaan sen alaisissa kisoissa villillä kortilla.
Päätös koskee maailmancupin kisoja. FIS:n hallituksen varapuheenjohtaja Martti Uusitalo avasi Ylelle aihetta.
Muutoksen myötä voidaan ottaa paremmin huomioon esimerkiksi loukkaantumiset. Toinen skenaario koskee paluun tekeviä urheilijoita. Se innosti Uusitaloa ottamaan esiin Niskasen tilanteen.
– Mutta jos esimerkiksi Kerttu Niskasella olisi mahdollisuus palata kahden vuoden päästä, mutta hänellä ei olisi tarpeeksi FIS-pisteitä maailmancupiin, hänelle voitaisiin antaa villi kortti, jolla hän pääsisi ohituskaistaa pitkin mukaan. Sen pitää toki tapahtua maakiintiön sisällä, avasi Uusitalolle Ylelle.













