Yhdistetyn olympiamitalisti Ilkka Herola on valmis uuteen kauteen. Hän puhui asiasta hiljattain Atleetin Konsta Mervelän haastattelussa.
– Kyllä hän aika paljon kuitenkin parannettavaakin jäi. Se ei ole ongelma. Näkisin kuitenkin, että kokonaisuutena kilpaileminen ja muu on tuntunut niin mukavalle tässä viime vuodet. Pelkästään sen odottaminen ja muun on tässä kesälläkin kantava voima. Sitä odottaa, että pääsee uudestaan pelaamaan sitä peliä sinne kisapäiviin. Se on se juttu, mitä tässä haluaa tehdä. Se, että sitä menestystä nyt tuli jonkun verran, ei kyllä ainakaan vähentänyt sitä. Päinvastoin tuntuu vielä houkuttelevammalta seuraava kisakausi, avasi Herola.
Kesästä tuli tietyllä tavalla poikkeuksellinen. Kuopion mäkiremontti pakotti urheilijat viettämään aikaa Lahdessa.
– Pääosin saanut olla oikein terveenä. Lahden reissaamisen kanssa Kuopion mäkiremontin takia siellä jouduttu olemaan. Se totta kai aiheutti jonkun verran muutoksia, mutta nekin saatiin hoidettua ihan hyvin. Se ei aiheuttanut mitään ongelmia, mutta erilainen kesästä totta kai tuli. Joutui ehkä enemmän olemaan poissa kotoa mitä normaalisti. Se oli silleen kiva, että se oli yhteisöllistä. Meillä oli porukalla kämppä sieltä Lahdesta ja siitäkin saatiin tehtyä ihan viihtyisä ja mukava kesästä. Se ei ollut kuitenkaan sellaista hotellihuoneen katon tuijottelua. Pystyi elämään suhteellisen normaalia arkea ihan sama, että oliko kotona vai Lahdessa.
Yksi yhdistetyn kuumista kysymyksistä on lajin tulevaisuus. Olympiakomitea päätti kesällä, että yhdistettyä ei ole lainkaan seuraavien olympialaisten ohjelmassa. Se ei kuitenkaan ole Herolan mukaan vaikuttanut heidän tekemiseensä tässä hetkessä.
– Ei ole vaikuttanut. Ihan samalla tavalla hommat jatkuu ja suunnitelmat oli tehty sitä varten, että kuitenkin jatketaan normaaliin tapaan. Kisakausia on oikein täysiä ja sitä seuraavat kisakaudet myös. Miten pitkään tässä nyt haluaakaan jatkaa, niin kyllä tässä töitä riittää.Meidän kohdalla saattaa vaatia efforttia enemmän organisaatio- ja järjestötasolla. Mihinkä sitä lajin tulevaisuutta niihin paikkoihin, mihin se Olympiakomitean rahoitus on eniten vaikuttanut ruohonjuuritasolle juniorivalmentajiin ja heidän olosuhteisiin ja muuhun. Täytyy jollakin tavalla olla luova ja progressiivinen siinä, että miten ne asiat saadaan hoidettua tässä uudenlaisessa maailmanjärjestyksessä kuntoon.



