Sportivo TV

Lahden Motonet GP alkoi nopeasti huippuvedolla, kun Hilla Uusimäki paineli 400 metrin aidat aikaan 54,63. Hän rikkoi ennätyksensä ja jäi vain 0,23 sekunnin päähän Viivi Lehikoisen Suomen ennätyksestä.

Hienosti onnistui myös Heidi Salminen. Hän teki uuden ennätyksensä 56,14.

Uusimäki aloitti vasta kautensa. Hän oli kisan jälkeen ällistynyt Atleetin Jari Porttilan haastattelussa.

– Olen tosi tyytyväinen. En tiedä, koska toivun tästä hämmennyksestä. En ajatellut, että olisi voinut noin kovaa kulkea vielä ensimmäisessä kisassa. Ihan huikeaa, hämmästeli Uusimäki.

– Siellä oli tullut (valmentajalle) jo aitaväliaikoja. Sanotaanko näin, että siellä oli kyllä sellaista näköpiirissä, että on parannettavaakin vielä. Varsinkin tuossa loppupätkällä. Ehkä turhan varovaisella rytmillä tulin sen loppusuoran. Kyllä sen perusteella pystyy vielä parantamaan, selvitti nainen.

– Nyt meni kuitenkin EM-raja. Kun tiedetään, että varsinkin pitkissä aidoissa se vaatii muutaman juoksun alle ennen kuin lähtee todella irtoamaan. Tämä näyttää aika lupaavalta, kommentoi Porttila.

– Kyllä. Toivoisin, että se käyrä eteenpäin tästä. Ainakin minulla on yleensä ollut silleen, että se vaatii muutaman juoksu, että se alkaa vakioitua ja kuntokin paranee kesän mittaan. Kyllä minä etukäteen ajattelin, että miten minä edes jaksan tänään vielä loppuun asti. Ei minulla ollut mitään hajua, että hyydynkö minä 300 metrin kohdalla tai 250 metrin kohdalla. Sekin oli positiivinen yllätys, että se tuli loppuun asti hyvin, päivitteli Uusimäki.

Video tästä.