Korkeushyppääjä Ella Mikkola ei ole mukana yleisurheilun EM-kisoissa. Hän urakoi viime viikolla alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa.
Mitalia tavoitellut Mikkola joutui pettymään. Hän jäi neljänneksi kovassa seurassa.
Mikkola on nieleskellyt nyt pettymystä aikansa. Hän purki nyt tuntojaan Instagramissa.
– Ehottomasti kivuliain, mut myös opettavaisin sijoitus. tiiän jo nyt, että isossa kuvassa mäkin tuun näkemään tän aidon arvon, mutta pahaltahan se tuntuu ettei omat kyvyt pääse esille oikeessa hetkessä.
– Tää koettu viikko muistutti kuitenkin erityisesti sen, että yksilöurheilijanakaan kenenkään ei tarvii pärjätä yksinään.
näistä kokemuksista ollaan super etuoikeutettuja. Kiitos tuesta aivan jokaiselle näis hetkissä ja niiden ulkopuolella, kommentoi Mikkola.
Ella Junnila edustaa Suomea EM-kisojen karsinnassa.
– Siellä on nyt erilainen kattaus. Nyt on jonkin verran loukkaantumisia ja poisjääntejä. Sitten on nuoria hyppääjiä, joista osa tulee suoraan viime viikon junioreiden MM-kisoista Oregonista, mikä on heille iso kysymysmerkki. Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, niin yleensä karsintarajaa edeltävä korkeus on riittänyt finaaliin hyvällä pöytäkirjalla. Totta kai voi myös olla, että 12 hyppääjää tai enemmän menee 191, mutta se olisi tosi epätavallista, arvioi Junnila SUL:n tiedotteessa.













