Sportivo TV

Suomi johtaa Ruotsi-ottelun naisten maaottelua pistein 143–126 ja Ruotsi miesten ottelua 122–104 ennen sunnuntaita.

Kaikki suosikit eivät onnistuneet toivomallaan tavalla. Yksi pettyneistä oli Melwin Lycke Holm. Hän ylitti korkeuden 201, mutta se jäi hänen tuloksekseen. Holm teki yhden yrityksen korkeuksista 209 ja 212 ja jätti sitten leikin kesken. 21-vuotias nuorukainen murtui korkeuspaikalla.

– Takareidessäni oli kipua jo verryttelyhypyissä. Loukkasin saman takareiden aiemmin tänä kesänä. Ajattelin, ettei siinä varmaankaan olisi mitään vakavaa, mutta ensimmäisessä kilpailuhypyssä tunsin, kuinka lihaksessa muljahti, kommentoi Holm SVT:n haastattelussa.

– Tämä tuntuu todella ikävältä. Kaudesta ei tullut sellainen kuin halusin. On ikävää päättää se näin, jatkoi mies.

Holmin isä, olympiavoittaja Stefan Holm oli Radiosportenin asiantuntija Ruotsi-ottelussa.

– Tässä on kaksinkertainen huoli. Olen hänen isänsä ja valmentajansa, ja tiedän, että häneen sattuu. Täällä istuminen on tuskallista, Holm vuodatti.