Sportivo TV

Silja Kosonen voitti keskiviikkona moukarinheiton EM-kultaa 76,28 metrin heitollaan. Italian Sara Fantini otti hopeaa 74,35 metrin heitollaan, ja Norjan Beatrice Llano oli kolmas tuloksella 72,88. Krista Tervo jäi 11:nneksi tuloksella 67,74.

Tervo osoitti hienoa urheiluhenkeä, kun hän tsemppasi ja kannusti ystäväänsä omasta pettymyksestään huolimatta.

Myös Kosonen näytti oman luonteensa. Hän huusi rajun tsemppihuudon Fantinille, kun tämä valmistautui viimeiseen heittoonsa. Se ei kuitenkaan riittänyt ohittamaan suomalaista.

Kosonen oli yhtä hymyä kisan jälkeen Ylen haastattelussa. Toimittaja Petra Manner kysyi, miltä tuntuu olla Euroopan mestari.

– Se kuulostaa aika paljon paremmalta kuin ikuinen nelonen tai lähellä mitaleja. Kyllä se on aika hienoa, että nyt voi sanoa itseään ihan oikeasti Euroopan mestariksi.

– On se kuitenkin kaiken tämän arvoista, Kosonen sanaili Ylelle.

Tervo oli myös iloinen Kososen puolesta. Hän kertasi Ylelle myös omia ongelmiaan.

– Valmistautuminen oli ihan surkea, koska en pystynyt niin pitkään aikaan heittämään. Olen tietysti pettynyt ja tuntuu, että koko kesän hyvä työ meni tavallaan hukkaan, mutta sitten samaan aikaan olen ylpeä, että uskalsin lähteä tänne joka tapauksessa, koska se ei ollut kovin helppo paikka, kommentoi Tervo Ylelle.