Sportivo TV

Naisten moukarinheiton taso on jo alkukauden perusteella huikea. Lauantaina tuli lisää hurjia uutisia.

USA:n Brooke Andersen täräytti sunnuntaina yöllä Suomen aikaa 79,09 metrin kaaren. Se nostaa hänet maailmantilaston kolmanneksi.

– Uusi kauden paras: 79,09 metriä. Todella hyvä sarja, ja tekeminen kehittyy tasaisesti. Muutaman vaikeamman kilpailun jälkeen oli tänään ehdottomasti tärkeää saada lisää itseluottamusta.

– Innostuneena jatkan tästä eteenpäin ja rakennan tekemistä tämän päälle. Plussaa on tietenkin myös se, että olen taas Kaliforniassa, kirjoitti Andersen Instagramissa.

Krista Tervo ja Silja Kosonen ovat Euroopan tasolla hurjassa iskussa. He ovat kuitenkin maailmantilastossa sijoilla kahdeksan (Tervo, 77,35) ja 11 (Kosonen, 76,41).

Suomalaiset ovat kuitenkin Euroopan tilastossa sijoilla kaksi ja kolme. Ykkösenä on Valko-Venäjän Anastasiya Maslova. Hän edustaa Valko-Venäjää eikä ole mukana EM-kisoissa.

Video tästä.