Mico Lampinen heitti yleisurheilun EM-kisojen miesten kiekon karsinnassa 56,47 eikä yltänyt loppukilpailuun.
Lampinen kertoi Atleetin Jari Porttilan haastattelussa nauttineensa kisatunnelmasta, vaikka tulos olikin iso pettymys.
– Kokemuksena oli hieno, vaikka oma tulos ei ihan vastannut kai sitä, mikä oli tänään tavoitteena.
– Tässä oli vähän sikäli ikävä, että Kalevan kisojen jälkeen tuli pientä jalkaterän haaveria. Siinä tuli noin viikon tauko heitoista ja vaikutti näihin valmistaviin harjoituksiin. Ei pystynyt tekemään samanlaista valmistelevaa punttia ja sellaista, johon olen tottunut. Se tuossa vähän painoi.
– Nyt vasta täällä oikeastaan Birminghamissa pääsin vasta heittämään kiekkoa. Oli vähän vaikeat valmistelut, mutta kyllä silti uskoin, että pystyisin onnistuneella heitolla heittämään sen tarvittavan 62, avasi Lampinen.
Porttila otti sitten esille Lampisen päätöksen siirtyä yliopistourheilijaksi.
– Te teitte viime syksynä aika ison päätöksen, että lähditte Yhdysvaltoihin harjoittelemaan ja opiskelemaan. Miltä nyt tuntuu, onko se ollut hyvä ratkaisu? kysyi Porttila.
– Kyllä olen itse tyytyväinen siihen, että siellä on kuitenkin olosuhteet sen verran hyvät, että siellä pystyy harjoittelemaan ammattimaisesti. Olen ollut tyytyväinen valmentajayhteistyöhön oman valmentajaisän kanssa. Ei minulla ole hirveästi valitettavaa, kertoi Lampinen.
Lampinen paljasti haastattelun lopuksi, että hän suuntaa jo 25. elokuuta takaisin Yhdysvaltoihin. Se tarkoittaa, ettei häntä nähdä Ruotsi-ottelussa. Kyseessä on kova menetys Suomen joukkueelle.
– Se ikävä kyllä jää väliin. Koulu alkaa sen verran paljon aiemmin, että ei voi skipata niin paljon.











