Sportivo TV

Krista Tervo voitti lauantaina Ruotsi-ottelun naisten moukarikisan. Tervo sai lekan lentämään 72,41 metriä.

Kakkoseksi sijoittui Silja Kosonen. Suvi Niiranen oli viides, joten Suomi vei lajin pisteet 14–8.

Tervo tuli hieman yllättäen mukaan otteluun. Hän antoi vielä Birminghamin EM-kisojen yhteydessä ymmärtää, että seuraavaksi on edessä kuntoutus. Tervo oli kuitenkin kasannut itsensä kuntoon.

SE-nainen vahvisti kuitenkin Atleetin Ilkka Lötjösen haastattelussa, että kaikki ei ole aivan kunnossa vieläkään.

– Ei se täysin kunnossa ole, mutta parempaan suuntaan mennään koko ajan. 

– Miten summaisit tätä kautta? Plussaa, miinusta? kysyi toimittaja.

– Tämä kausi on ollut kyllä hieno, että en oikein pysty antamaan miinusta sinänsä mistään. Tuo selkäjuttu oli mitä oli ja mä oikein sille mahtanut. Silti uskalsin lähteä EM-kisoihin, ja se ei sekään nyt niin huonosti mennyt, mutta toki omat tavoitteet ei todellakaan täyttynyt.  Mutta en ihan hirveästi pysty antamaan miinusta. Olen tosi ylpeä itsestäni ja tästä kaudesta. Sinne (ensi kauteen) on kovat tavoitteet. Siellä on vielä isommat kisat (MM-kisat) ja isommat tavoitteet, paalutti Tervo.

Päivitys tästä.