Lotta Haralan loukkaantuminen oli Ruotsi-ottelun sunnuntain dramaattisin hetki. Sen koki lähietäisyydeltä myös pika-aitakisaan valmistautunut Vilma Itälinna.
Ottelijana paremmin tunnettu Itälinna on nyt avautunut Instagramissa kokemuksesta.
– Viikonloppu täynnä tunteita (ja lajeja). Mutta lopulta oma kilpailusuoritus tuntui aika pieneltä kaiken muun rinnalla. Lotta on ollut mulle lapsuudesta asti yksi niistä urheilijoista, joita oon katsonut ylivoimasesti ylöspäin. Oot monelle meistä suunnannäyttäjä ja idoli. Ollaan oltu samassa reeniryhmässä ja juostu Tampereen Pyrinnön punasissa. Oon saanu kasvaa urheilijaks sun lähellä ja sinä aikana saanu seurata lähempää sitä, kuinka paljon yksi ihminen voi antaa tälle lajille.
– Matkalla eilen stadionille puhuttiin kuinka onkaan mahollista, että ympyrä sulkeutuu näin? Miten ollaan samalla starttiviivalla just siinä hetkessä. Sun viimesessä kilpailuhetkessä, tilitti Itälinna.
Itälinna kertoi sitten dramaattisista hetkistä, jotka muuttivat kaiken.
– Pari minuuttia ennen starttia ja sekunneissa olin ite taas siinä hetkessä, joka on ollu yks isoimmista hetkistä mun uralla. Siinä äänessä, paniikissa, pelossa ja epätodellisessa tunteessa, kun tajuaa, ettei kaikki jatkukaan niin kuin hetki sitten kuvitteli. Entiiä miten kuvailla, joku pieni traumaterapia-hetki starttiviivalla se oli ja etin yleisöstä auttavia katseita, Hanna Ropo thank god you were there ja Emma Tainio ojentamassa skumppapulloa ja sanomassa että me tehään tää kaikki Lotalle
– Tiesin liian hyvin, mitä se hetki voi tarkoittaa. Kuinka paljon yhden sekunnin sisään voi mahtua surua, pelkoa ja kysymyksiä tulevasta. Tuntuu epäreilulta ja väärältä, ettet saanu lopettaa viimeistä juoksua maaliviivalle. Urheilu on välillä maailman kauneinta. Ja samaan aikaan se sattuu ihan helvetisti. Sä jos joku sen tiiät, kirjoitti Itälinna.












