Suomalainen huippulahjakkuus Mico Lampinen on tehnyt merkittävän ennätysparannuksen.
Lampinen heitti kauden kotimaisen kärkituloksen 61,89 metriä Yhdysvaltain yliopistosarjan mestaruuskisoissa Eugenessa Oregonissa. Lampinen paransi ennätystään lähes kaksi metriä ja oli kisan kahdeksas.
Yhden aikuisten SM-kullan jo lajissa voittanut Lampinen ei ollut vain yhtä hymyä kisan jälkeen.
– Lämmittelyheitot olivat ihan hyvät, mutta kisassa ensimmäinen heitto meni plörinäksi. Kiekko lähti tosi huonosti kädestä. Tokalla pistin heittoon selkeästi enemmän paukkuja, mutta siinäkään ei ollut kehumista, miten kiekko lähti käsistä.
– Kolmannessa piti lähteä ajatuksesta, että pistetään enkka uusiksi, että pääsee viimeisille kierroksille. Se oli muuten hyvä heitto, mutta irtosi kädestä aikaisin. Koutsi (Martin Maric) sanoi kisan jälkeen, että jos kiekko ei olisi lähtenyt hieman aikaisin kädestä, niin että olisin saanut painettua sen keskelle, se olisi ollut päälle 64-metrinen, selvitti Lampinen SUL:n tiedotteessa.










