Pinja Kärhä on heittänyt moukarin hopealle alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Eugenessa. Saksan Clara Hegemann voitti kultaa tuloksella 68,99.
– Heittäminen oli nyt aika perustekemistä, ehkä vähän jopa alakanttiin. Tehoja olisi ollut, mutta pitäisi heittää vähän rennommin.
– Kaksi viimeistä heittoa olivat varmaan teknisesti parhaita, mutta niihin en vaan saanut tehoja, mutta minä en jää tätä murehtimaan. Lennän huomenna uuteen kotiin, pidän vähän taukoa, alan treenaamaan ja heitän ensi vuonna pidemmälle kuin koskaan. Tästä kilpailusta tulee minulle voimavara, Kärhä sanoi SUL:n tiedotteessa.
Kärhä laittoi kisansa pakettiin myös Instagramissa.
– MM-hopeaa Vaikka en pystynyt tällä kertaa suoriutumaan sillä tasolla, jota olin toivonut, olen ylpeä kehityksestäni. Tämä vuosi on opettanut minulle valtavasti itsestäni ja paljon muutakin. Lähden näistä mestaruuskilpailuista tietäen, että minun aikani vielä tulee.
– Olen todella innoissani tulevaisuudestani enkä malta odottaa, mitä kaikkea se tuo tullessaan. Parin viikon kuluttua palaan harjoittelun pariin ja aloitan yhteistyön Mohamad Saataran kanssa. Odotan innolla harjoittelun aloittamista Austinissa ja pääsyä osaksi Texasin yliopiston yleisurheiluohjelmaa.
– Haluan myös kiittää kaikkia ihanista viesteistä, joita olen saanut tämän viikonlopun aikana. Näin upea tuki merkitsee minulle todella paljon, ja on hienoa nähdä, kuinka monet ihmiset uskovat minuun kaikesta huolimatta, selvitti Kärhä.












