Sportivo TV

Mustafe Muuse juoksi EM-kisojen 10 000 metrin kilpailussa 18:nneksi ajalla 29.17,11

– Oli kyllä pitkä reissu. Koko rahan edestä sai nauttia. Parempaa tulosta hain, mutta en ole kunnolla ratakymppejä juossut. En halua minkään muun piikkiin laittaa suoritustani kuin vain itseni, mutta ei ollut paras fiilis juosta. Suomalaisella sisulla loppuun saakka, Muuse kommentoi SUL:n tiedotteessa.

Kisan ylivoimaisesti voittanut Ruotsin Andreas Almgren ohitti Muusen – ja monet muutkin – kierroksella kisassa.

– Tuo Almgren on niin kovassa kunnossa, että hän olisi voittanut vaikka mitä olisi tapahtunut. Kun hän ohitti minut kierroksella, niin ajattelin, ettei tällaista saisi tapahtua. Jospa kuuden vuoden päästä olisin itsekin tuossa kunnossa, Muuse kertoi.

Muuse ehti kisaa ennen suututtaa monia hiihtoihmisiä lausunnollaan.

– Tämä ei ole mitään maastohiihtoa, heitti Muuse lehdistötilaisuudella puhuessaan lajinsa kovuudesta.

Ylen jutusta selviää, että Muuse ei vetänyt sanojaan takaisin myöskään kisan jälkeen.

– Se vain alleviivaa tämän touhun kovuutta, selvitti Muuse.