Video: Sportivo TV

Nooralotta Nezirin urheilukesästä 2026 tuli jotain muuta kuin hän ajatteli vielä reilu vuosi sitten. Polvivamma pakotti kuitenkin naisen sopeutumaan. Hän kilpaili aitojen sijaan sileillä matkoilla.

Nezirin kausi on nyt ohi. Hän on laittanut sitä pakettiin Instagramissa.

– Kausi 2026 Kauteen valmistautuminen alkoi ACL-rekonstruktiolla ja kierukan korjauksella. Aika-arvio kilpaurheiluun: 9kk.

– Lokakuu meni kivuissa, toipuessa ja polven liikerataa palauttaessa. Marraskuussa aloitin kunnolla kuntoutuksen, josta edettiin voimaharjoitteluun. Vuoden vaihteessa sain ottaa ekat kevyet juoksuaskeleet. Tää vaihe tuntui ikuisuudelta.

– Kevät rakennettiin rauhassa voiman ja määrisjuoksujen kautta. Espanjan leirillä maalis-huhtikuun vaihteessa sain luvan ottaa ensimmäiset nopeusaskeleet. Eka treeni oli 2x3x60m noin 80 % vauhdeilla – ja tuntui ihan karmealta. Treenin ka. oli noin 8s. Viikko viikolta vauhdit kuitenkin kasvoivat ja toukokuussa sivusin lentävän 20m testijuoksun ennätystä. Mitä!

Ei kausi silti ollut pelkkää voittomarssia. Matkaan mahtui myös mutkia, jotka porilainen kuitenkin selvitti.

– Touko-kesäkuun taitteessa pieni takareisirevähdys toi takapakkia muutamat viikot, mut 1.7. pääsin vihdoin starttaamaan Oulussa. 11,64. Ihan okei. Kalevan Kisoissa tavoitteena oli mitali, mut kauden ainoa flunssa iski juuri ennen kisoja. Kaikkeni yritin, mutta tulos oli DQ ja ulos.

– Sitten tuli mahdollisuus EM-kisoihin N4x100m-joukkueeseen. Olin just toipunut flunssasta ja nippa nappa Kalevan Kisoista, mutta lähdin näyttöön. 11,46 – ennätys!!!! Edellinen ennkka oli vuodelta 2016… Tuntu ihan käsittämättömältä. EM-kisojen jälkeen sain vielä paikan henkilökohtaiselle matkalle Ruotsiotteluun Helsinkiin – olin Olympiastadionilla juoksemassa viimeksi vuonna 2014. Tunnelma oli siellä ihan uskomaton.

– Sitä myöden kausi 2026 tuli päätökseen. Kausi oli paljon enemmän kuin vajaa vuosi sitten olisin voinut edes unelmoida. Oon niin ylpeä itsestäni, miten taas kerran jaksoin nostaa itseni ylös todella vaikean vamman jälkeen.

Päivitys tästä.