Suomalainen pika-aituri Nooralotta Neziri kuntouttaa tällä hetkellä itseään vaikean polvivamman jäljiltä. Hän on nyt kertonut saaneensa todella iloisen yllätyksen kesken kuntoutuksen.
Neziri kertoi Sponsor Insightin tutkimuksesta, jonka perusteella hän on Suomen toiseksi suosituin yksilölajien urheilija.
– Tänään heräsin yllätykseen: olin saanut viestin, että Sponsor Insightin tutkimuksen mukaan olen koko Suomen toiseksi suosituin yksilölajien urheilija. Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta asialta nostaa esiin, mutta rehellisesti sanottuna – hankalien aikojen keskellä tämä tuntui ihan käsittämättömän hyvältä.
Neziri muistutti, miten paljon hän on panostanut uraansa. Ylämäkien lisäksi on tullut alamäkiä.
– Oon tehnyt vuosien aikana kaikkeni, jotta voisin saavuttaa unelmani urheilussa. Viime kaudella tehtiin mahdottomasta mahdollista – ja samalla nähtiin taas, kuinka raadollista urheilu joskus on. Siksi se ajatus, että oon voinut antaa myös teille muille suuria tunteita, inspiraatiota ja uskoa omiin unelmiin, merkitsee mulle valtavasti.
– Ja juuri siksi tällä – ehkä jonkun mielestä pinnallisella – asialla on mulle tänään ihan jäätävä merkitys. Tää tuntuu pieneltä valolta tällä pitkällä kuntoutusmatkalla. Ja se muistuttaa mua siitä, että tämä tarina ei ole vielä ohi.
– Tämä matka jatkuu. Ja se jatkuu vielä kovaa, vakuutti Neziri.













