Sportivo TV

Kevään harjoitusleirillä loukkaantunut Lotta Kemppinen palaa keskiviikkona kisakentille.

60 metrin SE-nainen on mukana Oulun Challenger-kisan 100 metrin juoksussa. Hän vahvisti asian Instagramissa.

– On tätä odotettu, ja samaan aikaan on vähän kaksijakoiset fiilikset. Oon innoissani siitä että pääsen vihdoin viivalle, mutta samalla täysin tietoinen siitä, että kisaa edeltävä 7,5 viikkoa on kuntoutuksen takia ollut hyvin erilainen kuin toisessa lähtötilanteessa. Lähtökohtana mulla tähän kauteen onkin nyt nostaa kisakuntoa kisojen kautta.

– 60 metrinen olisi helpompi kuin 100 metriä, sillä 100 metrillä nimenomaan korostuu se, miten vauhtia pystyy ylläpitämään ja pitämään kasassa hyvän kiihdytyksen jälkeen. Ja mikä onkaan se isoin haaste kun kuntoutuksesta tulee takaisin viivalle? No, se maksimijuoksun kasassa pysyminen.

– Senpä takia mulla on nyt tähän Oulun kisaan omat tavoitteet, jotka liittyy juoksun tekniseen suorittamiseen hyvällä tasolla, ja suhtaudun tähän niin kuin kovatehoiseen nopeusharjoitukseen. Mutta oon yhtä kaikki innoissani, että pääsen kilpailemaan, olen sitten hieman ”keskeneräinen” tai en, selvitti Kemppinen.

Kemppisen lisäksi kisassa nähdään esimerkiksi Nooralotta Neziri.

Päivitys tästä.