Ylen sunnuntain lähetys Ruotsi-ottelusta alkoi valitettavilla uutisilla. Juontaja Petra Manner kertoi, lauantain myöhäisillan ratkaisuista.
– Pistetilanne eli hieman yön aikana. Ruotsin naisten pikaviestijoukue hylättiin vaihtorikosta ja Ruotsin menetti siinä kaksi pistettä. Samaan aikaan myös Santtu Heikkinen hylättiin 800 metrillä. Heikkinen juoksi päivän päätteeksi eilen neljänneksi tässä kasilla, mutta hänet hylättiin. Jesse, miksi? tiedusteli Manner asiantuntija Jesse Jokiselta.
– Tässä nyt tulkitaan sitä kohtaa, että aiheutuiko tästä Santun pienestä kontaktista vastustajalle merkittävää haittaa. Tässä on ilmeisesti nyt tulkittu, että tällä pienellä kontaktilla Santtu olisi häirinyt niin paljon, että hylkäys perusteet täyttäisi, mutta aika kevyeltä tämä minun silmään näyttää, selvitti Jokinen.
Manner teki sitten selväksi, että hän ei voi käsittää näkemäänsä.
– No nimenomaan, kun nämä ei ole mitkään Hippo-kisat, vaan tämä on maaottelu, johon kaivataankin tunnetta. Onko tämä pikkuisen liian hepponen hylkäys? Toki tässä on nyt sanottava se, että tämä tilanne ei välttämättä vieläkään ole ohi, sitä puidaan vieläkin, mutta tämän hetken tiedon mukaan Heikkinen on hylätty, avasi Manner.
– No kyllä tämä heppoiselta näyttää. Kyllä maaotteluun minun mielestä nimenomaan kuuluu se, että siellä oikeasti kamppaillaan ja siellä on tunnetta, niin kyllä toivoisin, että tällaisia saisi nähdäkin radalla, mutta tuomarit sen päättää lopulta. Ja sanotaanko näin, että aika paljon hurjempia on nähtyki, tunnusti Jokinen.
Videotuomarina toimiva Niklas Lieke avasi SUL:n tiedotteessa tuomiota.
– Heikkinen ohitti kilpailussa 200 metriä ennen maalia Samuel Pihlströmin ja siirtyi suoraan hänen eteensä, ja täten esti ruotsalaisen etenemistä. Hylkäyksen syy oli estäminen, selvitti Lieke.











