Sportivo TV

Ruotsin yleisurheilijat tuntuivat viihtyvät pääosin mainiosti Helsingin Olympiastadionilla ottelun yhteydessä.

Aivan kaikki ei kuitenkaan miellyttänyt länsinaapureitamme. Expressen-lehti kertoo, että tarjolla oli suoritusten jälkeen vain magnesiumvettä.

– Tämä oli hirveintä vettä, jota olen koskaan juonut, aituri Carl Bengtström tilitti.

– Tämän voi heittää roskiin, tylytti kuulantyöntäjä Wictor Petersson.

Hyppylajien tähti Maja Åskag ei myöskään ollut vaikuttunut. Hän antoi tylyn tuomion.

– Se on hieman oudon väristä, 23-vuotias sanoo epäilevästi.

– Vihaan kuplia. Lisäksi tämä maistuu hieman happamalta. Ei, arvosanaksi tulee kaksi kymmenestä.

Ruotsi-ottelun järjestävän Track & Field Finlandin toimitusjohtaja Jari Töykkä pahoitteli, että tarjolla oli vain magnesiumvettä. Hänen mukaansa paikalle olisi pitänyt tuoda myös tavallista vettä. Kyse oli inhimillisestä virheestä.