Lahden Motonet GP sai huikean päätöksen, kun Saara Keskitalo tykitti 100 metrin aidoissa uuden Suomen ennätyksen 12,64.
Keskitalo paransi Lotta Haralan nimissä ollutta SE-aikaa 0,01 sekunnilla. Harala oli kisan kolmas ajalla 12,79.
Kisaa ei käyty unelmaolosuhteissa, sillä myötäistä tuulta oli 0,7 metriä sekunnissa. Keskitalolle jäi muutenkin jossiteltavaa, sillä hän sai erittäin heikon lähdön kisaan.
Keskitalo oli luonnollisesti hyvin tyytyväinen kilpailun jälkeen. Hänet palkittiin myös yleisön toimesta päivän urheilijana ja 1 000 euron palkintorahalla. Pika-aituri kommentoi suorittamistaan Ylen haastattelussa.
– Uskoitko ennen juoksua, että tuommoinen aika tulee taululle? tiedusteli Ylen toimittaja Joel Holma.
– No rehellisesti en ihan.Totta kai se oli iso ennätysparannus siihen alkuerään, mutta pyrittiin se nollaamaan ja lähtemään puhtaalta pöydältä sitten tuohon, vastasi Keskitalo.
– Tosi vahva loppu. Huikea loppu. Minkälainen se juoksu kokonaisuudessa oli sinun mielestä? jatkoi Holma.
– No ei siinä ole muita vaihtoehtoja, kun alussa antaa noin paljon varaa muille, mutta se on hyvä tietää, että se ei ollut täydellinen juoksu.
– Niin se lähtö ei ollut paras mahdollinen?
– No joo ja siinä muutamat ensimmäiset aikavälit hiukan keräilin, mutta ei se mitään. Tavallaan se oman juoksurytmin löytäminen, niin se oli avain siihen onnistuneeseen suoritukseen, arvioi Keskitalo.
Harala otti SE-aikansa menetyksen vastaan hyvällä hengellä. Hän oli ensimmäisten joukossa halaamassa kilpasiskoaan.













