Moukarinheittäjä Silja Kosonen on päivitellyt kuulumisiaan Instagramissa.
Euroopan mestaruuden Birminghamissa voittanut Kosonen on ollut leikkauksessa.
– Elämää lähiajoilta. Viimeisen viikon sisällä kävin mm ekaa kertaa ikinä Porvoon vanhassa kaupungissa, pääsin vielä näkemään lampaita ja lehmiä ja vietin aikaa omien karvakamujen kanssa kotikotona leikkauksesta palautuessa.
– Nyt on siis myös mun urheilu-uran eka leikkaus takana, simppeli operaatio, jossa poistettiin kaksi irtonaista luupalaa oikeasta nilkasta. Luupalat on nilkassa ollut syntymästä asti, mutta ne alkoivat aiheuttamaan kipua vasta Birminghamin EM-finaalin harjoitusheittojen aikana, selvitti Kosonen.
Kosonen kilpaili vammasta huolimatta Ruotsi-ottelussa. Sen jälkeen oli kuitenkin tehtävä iso ratkaisu.
– EM-kisojen jälkeen oli pakko jättää pari kisaa välistä, ja ruotsiotteluun lähdettiin hyvin huonolla valmistautumisella. Oon ylpeä siitä, että sain kuitenkin kaikki kuusi kisaheittoa ruotsiottelussa heitettyä, vaikka tuntemuksia jalassa olikin. Heti ruotsiottelun jälkeen päädyttiin yhdessä tiimin kanssa siihen lopputulokseen, että leikkaus on ainoa vaihtoehto, jos haluan jatkaa heittämistä (ja todellakin haluan). Ensi kauden pääkisat eli MM-kisat Pekingissä on vasta syyskuussa, joten nyt vaan rauhassa leikkaushaava kuntoon ja sitten paluu kovien treenien pariin












