Sportivo TV

Yleisurheilun alle 18-vuotiaiden EM-kisojen yksi suomalaissankareista oli Pyry Heiskanen.

Heiskanen tunnettiin paremmin pika-aiturina. Hän järjesti kuitenkin yllätyksen pituudessa.

– Uudella Suomen ennätyksellä ja Euroopan U18 ranking 1-tuloksella 7.79m. Pituuden karsinnassa olin jo erittäin iloinen, sillä kesän iso tavoite oli saatu. 110m aidoissa ja pituudessa Suomen ennätys (7.58m), selvitti Heiskanen ja kertoi kauhunhetkistään.

– Karsinnan jälkeen iski kuitenkin paha nestehukka, jota aluksi luulin sydänlihastulehdukseksi ja luulin että kisat olivat siinä. Onneksi otin joukkueen lääkäriin yhteyttä ja kerroin voinnistani ja olo alkoi reilun tankkaamisen jälkeen pikku hiljaa paranemaan.

– Sitten saapui pituuden finaali ja viimeinen hyppykierros jossa nousin peräti 7-sijalta 1-sijalle ja Euroopan mestaruuteen. Ja jos joku miettii että miten, niin en tiedä itsekkään. Yllätin itseni myös mennen tullen. Kulunut vuosi on ollut myös henkisesti raskain tähän mennessä sellaisten asioiden takia joihin en ole itse voinut vaikuttaa. Joten tämä mestaruus on minulle todella tärkeä juttu!

– Kiitos koko Suomen joukkueelle hienosta reissusta ja tuesta mitä annoitte paikan päällä! Olen siitä loputtomasti kiitollinen! Kiitos myös omille valmentajille! Ilman teitä tämä ei olisi voinut olla mahdollista! avautui Heiskanen.

Heiskasen päivitys keräsi paljon kommentteja. Myös Lotta Harala reagoi lukemaansa.

– Wau mikä tarina!! ja upeeta et oot auki ja jaat tätä meille kaikille, näin sun tarina vaikuttaa ihan kaikkiin meihin, luo uskoa ja inspiroi, suuret onnittelut!! Se kipu ja vaikeudet ei ollut turhaa, kun osasit hyödyntää sen ja toit ittes tähän! Euroopan mestari, susta kuullaan vielä! viestitti Harala.

Päivitys tästä.