Sportivo TV

Kalevan Kisojen naisten keihäskisa kilpaillaan lauantaina. Nyt on selvinnyt, että poissa on esimerkiksi Nita Nupponen.

Nupponen kertoi valitettavasta tilanteestaan Instagramissa. Olkapään magneettikuvat eivät jättäneet mitään epäselväksi.

– Kausi 2026 on ohi. Olkapään magneettikuvissa näkyi rasitusmuutoksia mm. limapussitulehdus ja muuta jännevaivaa. Lisäksi yksi olkapään tärkeimmistä tukilihaksista on heikentyny merkittävästi. Nää löydökset selittää monta asiaa alkukaudesta. Vaikka tämä oli järkytys, ni toisaalta helpottaa tietää ettei kaikki ollu vaa miun päässä.

– Oon uskaltanu heittäytyä tällä kaudella tähän urheiluharrastukseen entistä enemmän. Oon panostanu treeneihin ja palautumiseen, käynyt leireillä ja järjestelly töissä asiat niin, että pystyn kisaamaan parhaissa mahdollisissa olosuhteissa. Oon saanu myös seuran puolelta tunnustusta, joka on luonut uskoa omaan tekemiseen. Siks tuntuu erityisen raskaalta hyväksyä se, että kausi päätty tähän.

– Tää kausi jäi torsoksi siihen nähden, mitä oli tavoitteena. Tavoitteet Kalevan Kisoista ja uudesta ennätyksestä jäävät tulevaisuuteen. Nyt edessä on heittotauko ja fysioterapiaa. Silti oon kiitollinen et uskalsin joskus aloittaa keihäänheiton. Oon löytänyt tän lajin kautta ympärille ihmisiä, joiden kanssa saan olla oma itteni. Tää laji on rikastuttanut miun elämää monin tavoin. Nyt on aika kuntouttaa olkapää entistä ehommaksi. Uskon edelleen, että parhaat heitot on vielä edessä. Eli keihäsmatka jatkuu, päätti Nupponen.

Päivitys tästä.