Sportivo TV

Espanjan Maria Perez voitti kultaa EM-kisojen kävelyn puolimaratonilla. Espanjan Paul McGrath oli puolestaan miesten ykkönen.,

Kisoissa oli mukana myös suomalaisia. Jerry Jokinen käveli parhaana suomalaisena maaliin kymmenentenä. Kahden minuutin jäähyn kolmen rikkeen vuoski saanut Aku Partanen oli 14:s ja Joni Hava 16:s.

Naisissa suomalaisilla oli vaikeampaa. Enni Nurmi oli omalla ennätyksellään 27:s. Anniina Kivimäki oli 29:s ja Heta Veikkola keskeytti.

Nurmi kellotti ajan 1.44.02. Hän paransi ennätystään lähes viisi minuuttia.

– Aika kuulostaa minun mielestä hyvältä. Se oli iso ennätysparannus, kommentoi nainen Ylelle.

– Oli aika raskas. Mäki alkoi kyllä lopussa tuntumaan. Olen iloinen, että maltoin alussa. Oli kiva kävellä Anniinan kanssa yhdessä. Siinä oli hyvä fiilis. Sitten lähdin kiristämään aika rajusti. En paljon hyytynyt lopussa, mutta alkoi tuntumaan aika pahalta.

– Kyllä olen tyytyväinen, että sain tämän enkan tehtyä. Sain sen suht onnistuneen kympin päälle myös onnistuneen puolimaratonin. Tämä on kuitenkin ollut minulle vähän vaikeampi matka, selvitti Nurmi.