Suomalainen pikajuoksija Konsta Alatupa on aloittanut kisakautensa. Hän täräytti 300 metrin sileällä ajan 33,22.
Alatupa kellotti ajan Tampereella. Hän jäi vain 0,04 sekuntia omissa nimissään olevasta Suomen ennätyksestä.
– Ihan kelpo avaus. Matkustin eilen 14 tuntia Portugalista. Olin Tampereella puoli kaksitoista yöllä.
– Alkumatkasta oli myötätuuli ja lopussa vastainen. Läksin ihan täysillä alusta asti, enkä miettinyt sen kummempia. Valmentaja Antti Mero otti 200 metriltä käsiajan 20,54 ja viimeinen 100 metriä tuli sitten sekunnin hitaammin kuin harjoitusten 300 metrin vedoissa.
– Vähän tietysti harmittaa, että aika olisi saanut olla alle 33 sekunnin, mutta ehkä sen voi laittaa valmistautumisen piikkiin. Harjoituksissa kaikki on mennyt hyvin eteenpäin, ja Portugalin leiri oli oikein onnistunut, avasi Alatupa SUL:n tiedotteessa.













