Anni Kuosmanen juoksi viime viikolla SM-kultaan puolimaratonilla. Naisen sisällä kuitenkin kuohui ennen kisaa ja sen jälkeen.

Kuosmanen on kertonut asiasta Instagramissa. Hän avautui haastavasta vuodestaan.

– Yksi elämäni suurimpia oppeja on, kuinka elämää ei voi täysin suunnitella tai ei kannata murehtia etukäteen.
Tätä toki me kaikki olemme oppineet oman elämän ja maailman tapahtumien myötä. Viime vuonna ja tänä vuonna tätä minulle opetti seuraavat kokemukset henkilökohtaisessa elämässä, alusti Kuosmanen.

– Keväällä 2025: Läheisen vakava sairastuminen. Minunkin läheiseni voi sairastua vakavasti. Myöhemmin: Lantion murtumat molemmilta puolilta. Olin suunnitellut silloin kisaavani mm. SM maratonilla Vantaalla.

– Pieni ilonpilkahdus näiden jälkeen oli, kun sain kuulla, että minusta tulee täti. Toipuminenkin alkoi edetä. Olin suunnitellut palaavani loppuvuodesta täysipainoineiseen harjoitteluun. Sitten joulukuussa auto törmää minuun suojatiellä. Solisluu murtui, lantioon tuli uusia murtumia, päähän iso haava sekä raajoihin lukuisia mustelmia ja haavoja. Suunnitelmat taas uusiksi.

Kuosmanen yritti kerätä myös oppia kokemuksestaan. Joskus aurinko paistaa.

– Huhtikuussa 2026 ennen SM puolimaratonia olin ahdistunut, mieleni karkasi kilpailupäivään.  Koskeeko lantioon, sataako räntää tai hyydynkö. Nyt elämä taas yllätti: Juoksin oman ennätyksen, sää oli juuri kisan ajan pilvinen ja voitin puolimaratonilla SM-kultaa (olin ajatellut olevani aina se hidas).

– Minulle tulevaisuuteen katselu tuo toivoa, mutta välillä myös ahdistusta. Haluan oppia ahistuksen hetkillä olemaan enemmän tässä hetkessä, koska sillä on lopulta merkitystä. Voin hengittää syvään ja ajatella mielessäni: ”Huoleni ei tapahdu tänään, tänään on X päivä”.

Päivitys tästä.