Yleisurheilun EM-kisojen perjantain iltapäivän sessio oli suomalaisittain jälleen kaksijakoinen.
Juho Alasaari eteni miesten seipään finaaliin tuloksella 560. Muilla suomalaisilla olikin sitten vaikeampaa.
Kaikki keihäsnaisemme jäivät karsintaan. Emilia Karell heitti 54,38 metriä, Rebecca Nelimarkka 53,75 metriä ja Jatta-Mari Jääskeläinen 53,72 metriä.
Naisten pitkän viestin joukkue Heidi Salminen, Hilla Uusimäki, Aino Pulkkinen ja Veera Mattila jäi eränsä toiseksi viimeiseksi ajalla 3.30,54. Finaaliin ei ole asiaa.
Paremmin pitkistä aidoista tunnettu Uusimäki oli innoissaan sileän juoksemisesta.
– Tämä on tosi kivaa. Siinä ei tarvitse itse määritellä sitä vauhtia. Sen kun vain menee jonon jatkoksi ja pääsee hyvään vauhtiin, niin oli kyllä kivaa, fiilisteli Uusimäki Ylelle.
Mattila taas paljasti, että Irlannin ankkurin tyly temppu toi oman sivujuonteensa.
– Tuntui kieltämättä (lyhyeltä matkalta). Tyhmänä jäin siellä viimeisessä kaarteessa irlantilaisen taakse. Se hidastui ihan täysin. Juoksin varmaan kolme kertaa hänen kannoillensa. Sitten sen kapulakin löi minun hampaisiin siinä kohtaa, kun yritin ohi. Vitsi, ärsyttää, kun juoksin siihen turhan hitaasti, vuodatti Mattila.












