Pikajuoksija Lotta Kemppisen loppukausi oli vallan mainio. Hän täräytti esimerkiksi Leppävaarassa kovan tuulituloksen 10,95.
Kemppinen on nyt laittanut kauttaan pakettiin Instagramissa.
– Yks mun lempparihetkistä ja -kuvista ikinä! Jokainen tarttee omassa elämässä sen hetken, kun saa olla oman elämän ”superwoman”
– Kiitos 2026 – annoitkin enemmän kuin mitä ajattelin kesän alussa. Yks isoimmista haaveista kävi toteen kun näin numerot 10.95! – tuulesta viis. Sen lisäksi plakkariin EM-välieräpaikka ja Ruotsi-otteluvoitto, sanaili Kemppinen.
Kemppisellä oli kuitenkin myös huonoa kerrottavaa. Ruotsi-ottelun lajivoiton varmistaminen syöksy vaati veronsa.
– Mutta… Ruotsi-ottelun kaatumisen myötä myös mun kausi 2026 tuli päätökseen. Luulin että selvittiin säikähdyksellä, mutta ei tällä kertaa. Huono tuuri on ollut tän kauden teema tuulilukemissa ja näköjään myös kaatumisessa. Jos ikinä meinaatte kaatua kovasta vauhdista niin en suosittele ottamaan koko iskua vastaan polvella.
– Joka tapauksessa kiitos teille kaikille kaudesta 2026. Jatketaan huipputuloksien jahtaamista 2027. Ja sitä ennen, meidän urheilijoiden ”näkymätön” työ jatkuu vahvasti, vaikka ilmestytään juoksusuoran päähän vasta 2027













