Sportivo

Suomalaisen kestävyysjuoksijan Alisa Vainion Berliinin maraton päättyi noin kymmenen kilometrin kohdalla keskeytykseen.

Vainion tilanteeseen liittyi pitkään epätietoisuutta. Ylen selostuskoppi sai lopulta vahvistuksen naisen kohtalolle.

Asiantuntijana Ylen lähetyksessä ollut Aki Nummela reagoi tietoon. Hän nosti heti esille ison huolen.

– Siellä ei ole sitten ihan oikea homma lähtenyt raiteille millään mittarilla, että olisi ehkä ennen kymppiä hypännyt pois. Toivottavasti ei mitään isompaa loukkaantumista ja vastaavaa, että pääsee homma jatkumaan siitä sitten.

– Mutta niin kuin on sanottu, maraton on hyvin brutaali laji. Jos ei homma lähde sujumaan tai huomaa esimerkiksi hyvin aikaisessa vaiheessa, että nesteet ei imeydy tai muuta, niin se on loppujen lopuksi tuolla tasolla, niin se on aika turha lähteä sieltä kitkuttamaan eteenpäin, sanaili Nummela.

Nummela muistutti, että kyseessä on vain yksi maraton.

– Uusia juoksuja tulee ja sitä tietenkin voi helposti ajatella, että ei pitäisi kovin matalalla kynnyksellä keskeyttää tai muuta. Mutta kyllä silloin kannattaa mennä, jos ei ole kaikki ihan täysin kunnossa tai muuta, niin ei sitä varmaan Alisakaan pelkän mitalin takia tuolla juoksua vedä, linjasi Nummela.

Vainion manageri Julius Taskinen kertoi Ylelle, että naiselle tuli ”sellainen olo, että nyt on keskeytettävä”.

Etiopian Guye Adola on voittanut miesten maratonin Berliinissä ajalla 2.02.47. Naisten kisa sai dramaattisen päätöksen, kun ME-vauhdissa ollut Etiopian Tigst Assefa alkoi ontua. Hän hyytyi pahasti lopussa, mutta tuli maaliin kovaan aikaan 2.11.04. ME-tulos 2.09.56 on siis edelleen Kenian Ruth Chepng’etichin nimissä.