Sportivo TV

Lotta Haralan ura sai kammottavan päätöksen, kun hän loukkaantui ennen Ruotsi-ottelun naisten pika-aitoja.

Harala oli murtunut nainen, kun hänet vietiin pois aitapaikalta. Hymy irtosi, kun ystävät ja läheiset tulivat naisen luokse.

Harala ehti antaa haastattelun myös Ylelle. Petra Manner haastatteli naista suorassa lähetyksessä.

– Suurella todennäköisyydellä akillesjänne meni poikki. Ei sitä vielä varmistettu ole, mutta siltä se vaikuttaa. Tuossa just ennen kisastarttia otin harjoituslähdön tuolla stadionilla. Aidalta alas tullessa se jalka vain petti, kun se akilles varmaan katkesi siinä kohtaa, selvitti Harala.

– Onko sinulla ollut akillesjänteet kipeät aikaisemmin? jatkoi Manner.

– Tiistaista saakka, eli tosi lyhyen aikaa. Kaikki me tehtiin ja parhaani yritin, mutta ei se nyt vaan kestänyt, vuodatti Harala.

Harala tunnusti, että tunteet olivat ristiriitaiset, kun hän koki vakavan vamman, mutta pääsi samalla nauttimaan läheistensä läsnäolosta.

– Olisin halunnut juosta hyvin. Että onhan tämä aika dramaattinen päätös koko uralle, tunnusti Harala.

Manner tarjosi sitten melkoisen heiton tilanteesta.

– Mutta toisaalta myös aika sinun näköinen, että eläkepäivät alkaa kuntoutuksella, heitti Manner.

Harala ei ottanut letkautusta pahalla.

– Eiks vaan, eiks vaan. Että taas tarinaa ja kirjaan tavaraa, naureskeli entinen SE-nainen.

Suomi voitti miesten ottelun pistein 227–225. Ruotsi oli naisissa parempi pistein 230–222.