Ampumahiihdon olympiamitalien kohtalot ratkaistaan Italiassa Anterselvan lumilla. Ruotsin Hanna Öberg on alkukauden vireensä perusteella yksi mitalisuosikeista.

Öberg teki kovan ratkaisun ja jätti väliin Nove Meston maailmancupin kisat. Kaikki on tehty olympialaisia ajatellen.

Hanna Öberg pitää yhtä toisen ampumahiihtäjän Martin Ponsiluoman kanssa. He uhkuvat itseluottamusta.

– Maailmancupissa Anterselvassa kilpaileminen on mielestäni todella raskasta, koska korkeuteen ei ehdi valmistautua. Martin käsittelee sen erittäin hyvin. On muitakin hiihtäjiä, jotka sietävät korkeutta minua paremmin, mutta tiedän myös, että kun saan mahdollisuuden valmistautua ja sopeutua, siitä ei tule ongelmaa. Siksi sanoisin, että Anterselva on rata, joka sopii meille, selvitti Öberg Expressenille.

Ponsiluoma kommentoi myös asiaa. Hän oli samoilla linjoilla.

– Luulen, että kyse on perimästä: joko kestät korkeutta tai et, arvioi Ponsiluoma.

Öberg nappasi Anterselvasta yhteislähdön MM-pronssia vuonna 2020.

– Siihen mennessä olin jo sopeutunut korkeuteen ja erinomaisessa kunnossa. Aiemmin noissa kisoissa oli muita tekijöitä, jotka estivät mitalin saavuttamisen, arvioi Öberg nyt.