Parhaiten ampumahiihtäjänä tunnettu Otto Invenius oli sunnuntaina mukana Ounasvaaran Hiihtoseuran viestijoukkueessa Vuokatin Suomen Cupissa.
Avausosuuden hoitanut Invenius jäi vajaan minuutin osuuden nopeimmalle Kiuruveden Urheilijoiden Iiro Säisälle ja oli 12:s. Invenius kommentoi menoaan Atleetin Tuomas Kanervalalle.
– No ihan hyvin. Siihen nähdä, että en ole hiihtänyt yhtään ennen näitä kisoja. Ihan tönköksihän se vetää jalat verrattuna rullahiihtoon. Ihan ok avaus. Ei minulla ollut mitään paineita kyllä näihin kisoihin, avasi Invenius.
– Sanoisin, että semmoisen kuukauden olen ollut sairaspotilaana, mutta muuten pystynyt treenaamaan. On se mennyt paremmin kuin aiemmat kaudet tavallaan. Vain pari leikkausta, sanaili Invenius tilanteestaan.
Inveniuksella on takana rikkonaisia kausia mutta myös upeita onnistumisia. Kovia tavoitteita on taskussa.
– Olen kyllä itselleni asettanut kovia tavoitteita tälle kaudelle, vaikka on ollutkin vähän vastoinkäymisiä. Ennenkin nähtiin, että vaikka on ollut niitä vastoinkäymisiä, niin pystyy silti nousemaan. Viime vuonnakin taisin olla kerran maailmancupin pisteellä, ja sitten olympialaisissa pystyin kuitenkin olemaan 9. ja 11.
– On siellä potentiaalia, mutta rikkonaista on ollut. Nyt koetetaan saada se potentiaali useammassa kisassa esiin. Tietenkin palkintopallille olisi tavoite jossain vaiheessa päästä. Saa nähdä, että onko se tämä kausi. Kyllä minä tulen sinne joku päivä kiipeämään.



