Jämin Jänteen Ristomatti Hakola ei onnistunut toivotulla tavalla lauantaina miesten viestissä Inarin SM-kisoissa. Hän jäi omalla osuudellaan valtavasti Puijon Hiihtoseuran Iivo Niskasesta.
Hakolan kausi on ollut todellinen mahalasku. Hän teki Iltalehdelle selväksi, että pöydällä on vielä mahdollisuus siihen, että ura päättyy.
– En ole vielä mietiskellyt urani jatkoa, avasi Hakola IL:lle.
Hakolan elämässä on sattunut ja tapahtunut. Viime vuoden lopussa syntyi perheen esikoinen. Menossa on vielä oman kodin rakentaminen Kauniaisiin.
– Otan vasaran käteen ja tuumailen, maistuuko ammattilaishiihtoharjoittelu, pyöritteli Hakola.
Jämin Jänteellä on muutenkin jännät paikat. Markus Vuorela on ilmoittanut lopettavansa ammattimaisen hiihtämisen.












