Krista Pärmäkosken arvokisaura päättyi vaisuun 21. sijaan olympialaisten 50 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa.
Pärmäkosken olympialaiset ovat herättäneet monenlaista keskustelua. Naisten hiihtomaajoukkuetta aiemmin valmentanut Jussi Piirainen on tehnyt Atleetin Lumiukot-ohjelmassa selväksi näkemyksensä aiheesta.
Juontaja Antero Mertaranta otti esille Pärmäkosken tilanteen ja perinnön.
– Tietysti se on selvää, että Krista Pärmäkoski lopetti tämän niin sanotun kansainvälisen uran – eli nyt puhun arvokisoista – näihin kisoihin. Minkälaisen testamentin, minkälaisen jäljen Krista on sinun mielestäsi jättänyt suomalaiseen naishiihtoon ja ylipäätään suomalaiseen hiihtoon? tiedusteli Mertaranta.
Piirainen teki selväksi, että Pärmäkoski on merkittävä tekijä suomalaisessa hiihdossa.
– Krista on kyllä erinomainen esikuva monelle nuorelle hiihtäjälle niin tytöille kuin pojillekin. Hänellä on pitkä ura ja menestyksekäs ura. Hän tuli jo hyvin nuorena maajoukkueen edustustehtäviin mukaan ja oli jo Liberecin MM-kisoissa 2009 ensimmäistä kertaa mukana. Nyt on jo siitä 17 vuotta aikaa ja ollut kaikki arvokisat siellä mukana.Hyvä esikuva kaikille.
– Ollut jatkuvasti siellä parhaiten hiihtäjien joukossa. Ja varmaan viimeiset kymmenen vuotta siellä Kerttu Niskasen kanssa kahden parhaan hiihtäjän… ja Suomen mitalitoivoja kuitenkin sen koko ajan, kun hän mukana on ollut. Hän on semmoinen hiihtäjä, josta on hyvä monella ottaa esimerkkejä siinä, että miten sitä työtä kannattaa pitkäjänteisesti tehdä ja hoitaa ne asiat huolella ja olla ammattiurheilija. Siinä on monelle paljonkin opittavaa, selvitti Piirainen.
Video tästä tai alta.













