Ruotsin Jonna Sundling on voittanut jo kaiken hiihdossa sprintin puolella. Hän lähtee hallitsevana mestarina olympialaisten sprinttiin.

Sundling tietää itsekin, että Ruotsissa katseet kohdistuvat häneen. Nainen ei silti pelkää odotuksia.

– Nyt on tosi kyseessä, sanoi Sundling SVT:lle.

– On todella monta asiaa, joiden täytyy osua kohdalleen, jotta voi onnistua tällaisessa yksittäisessä kilpailussa. Tärkeintä on olla terve ja hyvässä kunnossa sekä se, että on pystynyt noudattamaan omaa suunnitelmaansa ja uskomaan siihen. Sanoisin, että olen tehnyt niin. Nyt voin vain toivoa, että se toimii.

Sundlingiin kohdistuu siis odotuksia etenkin sprintissä. Ohjelmassa on kuitenkin viestien lisäksi myös yhdistelmäkilpailu, 10 kilometriä vapaalla ja 50 kilometriä perinteisellä. Sundling teki selväksi, että hän haluaa urakoida.

– Otan kilpailut yksi kerrallaan. Mutta jos olen kunnossa ja saan luvan startata, en todellakaan sano ei, selvitti Sundling.