Kovia urallaan kokenut Linn Svahn sai Milano-Cortinan olympialaisissa kunnon palkinnon uurastuksestaan, kun hän voitti sprintin kultaa. Svahn on nyt avautunut Expressen-lehdelle siitä, miten vaikeita asioita hän kuitenkin kävi läpi.
Svahn paljasti ruotsalaislehdelle, että hän menetti itselleen läheisen miehen vain pari päivää ennen sprinttipäivää.
– Hän oli erittäin kiinnostunut urheilusta. Katsoi kaikkea. Myös paikan päällä, missä kilpailimme, kun hän pystyi.
– Jälkikäteen olen saanut kuulla, että hän sanoi kolme päivää ennen sprinttiä: ”Nyt alan väsyä, mutta toivottavasti jaksan katsoa sprintin tiistaina.” Mutta sitten hän kuoli päivää myöhemmin, selvitti Svahn.
– Se, mikä teki kaiken niin tunteelliseksi, on se, että hän todella halusi minun voittavan olympiakultaa. Olimme kätelleet siitä, että voittaisin sen kullan tänä vuonna, avasi Svahn.
Sprinttitykki paljasti myös lehdelle, että hän aikoo kilpailla ainakin vielä kaksi kautta.
– Olen täysin varma, että kilpailen vielä kaksi kautta. Haluan hiihtää MM-kisat Falunissa, ja sen jälkeen tulevan kauden, jolloin ei ole arvokisoja.













