Therese Johaug on tullut vuosien saatossa hyvin tutuksi norjalaiselle urheiluyleisölle. Hän teki kuitenkin hiljattain varsin poikkeuksellisen tempauksen.

Johaug palkittiin tammikuun alussa elämäntyöstään Norjan urheilugaalassa. Hän ei päässyt pelipaikalle.

Norjalaislegenda yllätti kuitenkin lähettämällä videotervehdyksen. Se oli kuvattu sairaalan sängyllä vain hetkeä ennen synnytyksen alkamista.

Johaugin ystävä Anna Jönsson Haag on nyt kertonut asiasta enemmän Expressenille.

– Hänellä oli supistuksia, ja ensimmäinen yritys keskeytyi. Tiedän, että kyseessä oli oikeastaan toinen otto. Ensimmäisellä kerralla Thereseä sattui niin paljon, ettei hän pystynyt viimeistelemään videota, Anna Jönsson Haag kertoi.

Jönsson Haagin oli vaikea käsittää, kun hän näki videon.

– Ajattelin vain, että ”Therese, saatat vielä katua tätä myöhemmin”.

– Mutta samalla on hienoa ja vapauttavaa, että hän uskaltaa näyttää, millaista elämä oikeasti on. Täysin luonnollista. Muutenhan kaikki on nykyään esimerkiksi somessa niin viimeisen päälle suunniteltua. Tarvitsemme enemmän tällaista, pohti ruotsalainen.