Kerttu Niskasen olympialaiset alkavat lauantaina naisten yhdistelmäkilpailulla. Kaikki olisi kuitenkin voinut olla toisin.

Niskanen lähti ennen aikojaan Tour de Skiltä lievien flunssan oireiden vuoksi. Vielä tuossa vaiheessa ajateltiin, että kyseessä oli vain varotoimenpide.

Niskasta ei nähty sen jälkeen Oberhofin maailmancupissa, mutta fanien hälytyskellot eivät vielä soineet. Lopulta nainen palasi maailmancupiin ja hiihti Gomsissa perinteisen 20 kilometrin kilpailun neljänneksi.

Vasta tuon kisan jälkeen paljastui karu totuus. Niskanen kertoi itkuisena Viaplayn haastattelussa sairastaneensa kahdesti Tour de Skin jälkeen.

Niskanen on nyt avannut asiaa Iltalehdelle. Hän myönsi ajatelleensa, että peli on selvä, kun hän makasi tammikuun alussa sairaana kotona.

– Siinä hetkessä ajattelin, että nyt ei tullut olympialaisia.

– Kova oli tauti, selvitti Niskanen IL:lle.