Suomen hiihtopiireissä odotetaan nyt mielenkiinnolla, minkälaisen muutoksen uusi päävalmentaja Joakim Abrahamsson tuo A-maajoukkueen toimintaan.

Ensimmäinen iso kysymys koskee sitä, ketkä valitaan maajoukkueeseen. Ville Ahonen on myöntänyt Iltalehdelle, että hän saattaa kokea karun kohtalon.

– Se on siinä ja siinä. Paljon ei ole näyttöjä, mutta parhaat näytöt ovat hyviä. Paha sanoa. Odotellaan rauhassa ja katsotaan, miten käy, arvioi Ahonen IL:lle.

Ahoselta on nähty loppukaudesta kivoja onnistumisia. Hän oli esimerkiksi kahdeksas Lahden maailmancupin perinteisen kympillä ja 20:s samalla matkalla Lake Placidin maailmancupissa.

– Tuloksena Lake Placid oli aika perus, mutta sillä oli iso merkitys. Helpottunut ja onnellinen olin maalissa. Olisi ollut aika turha reissu lähteä sinne sairastamaan. Se oli iso hiihto, vaikka ei tuloksen puolesta siltä näytä.