Ruotsin hiihdon ykköstähti Frida Karlsson on ilmoittanut jatkavansa urheilu-uraansa ainakin ensi vuoden MM-kisoihin saakka. Naisen taustoilla on kuitenkin tapahtunut mielenkiintoinen muutos.

Karlssonin henkilökohtainen valmentaja Per Nilsson on nimittäin jättänyt pestinsä Saksan hiihtomaajoukkueen valmentajana. Hän on jatkossa Ruotsin ampumahiihtoliiton kehitysvastaava.

Nilssonin pesti sai sinettinsä torstaina. Hän kertoi SVT:lle, ettei tiedä vielä, miten yhteistyö Karlssonin kanssa jatkuu – jos jatkuu.

– Emme ole päättäneet mitään. Tähän aikaan vuodesta tapana on aina istua alas ja pohtia, miltä tulevaisuus näyttää, mies kertoo SVT:lle.

Iso yllätys oli, että Jean-Marc Chabloz jatkaa ampumahiihtoliiton palveluksessa. Hän jätti tehtävänsä maajoukkueen ampumavalmentajana viime kauden jälkeen, mutta toimii jatkossa lisäresurssina ja osallistuu erityisesti junioritoimintaan.

– On tavallaan todella mukavaa, että saa pidettyä edes pienen jalan edelleen toiminnassa mukana. Olen sanonut, että autan mielelläni omalla tiedollani ja kokemuksellani, mutta ehkä enemmän nuorempien lupausten parissa, selvitti mies SVT:lle.

Jonne Kähkönen palkattiin jo aiemmin Chablozin korvaajaksi.