Ruotsin hiihtoliitto vastustaa venäläisten paluuta kansainvälisiin kilpailuihin ja on selvittänyt mahdollisuutta estää heidän osallistumisensa Falunin MM-kisoihin 2027 viisumirajoituksilla.
Venäjällä on seurattu mielenkiinnolla noita tapahtumia. Venäjän hiihtoliiton puheenjohtaja Dmitri Svištšev on kommentoinut asiaa TASS-uutisoimistolle.
Svištšev nosti esiin mahdollisuuden sille, että Venäjän liitto pystyisi rakentamaan siltaa Suomen suuntaan.
– Ruotsin hiihtoliitto on kieltäytynyt vuoropuhelusta. Nyt pyrimme rakentamaan suhteita suomalaisiin.
– Ruotsalaiset ovat perustelleet päätöstään, mutta en aio kommentoida heidän perustelujaan, sillä ne eivät ole urheilun periaatteiden mukaisia, Svištšev sanoi.
Iltalehti uutisoi tosin tiistaina, että Suomessa ei olla myöskään suurta intoa venäläisten urheilijoiden suhteen. IL:n tietojen mukaan ulkoministeriö yrittää estää venäläishiihtäjien pääsyn hiihdon maailmancupin osakilpailuun Rukalla.
Hallituslähteet kertovat, että Suomen hallitus haluaa mitätöidä venäläishiihtäjien viisumit.



