Sportivo

Ranskan hiihtoliitto on tehnyt valitettavan ilmoituksen. Maajoukkuehiihtäjä Léonie Perry on ulkona Rukan maailmancupista.

Liiton tiedotteen mukaan Perry on ”parhaillaan sairaalahoidossa saadakseen asianmukaista hoitoa syömishäiriön vuoksi”.

Ranskan liitto kertoi tukevansa 21-vuotiasta urheilijaa. Se muistutti, että urheilijoiden terveys ja hyvinvointi ovat nyt tärkeintä.

Perry teki viime kaudella kansainvälisen läpimurron. Hän ylsi esimerkiksi kuudenneksi Davosin 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa.

Milano-Cortinan olympialaisissa Perry sijoittui 10 kilometrin vapaalla kymmenenneksi ja yhdistelmäkilpailussa 16:nneksi

Perryn paluulle ei annettu aikataulua. Liitto kertoi, ettei se kommentoi enempää asiaa.