Iisalmen kaupunki tiedotti tällä viikolla palkinneensa maajoukkuehiihtäjä Vilma Ryytyn. Viestipronssia olympialaisissa napannut Ryytty on jatkanut palkitsemiskiertuettaan Sotkamolle.
Ryytty kävi nimittäin Sotkamon kunnan palkittavana. Hän sai käsiinsä 5 000 euron henkilökohtaisen tunnustuspalkinnon.
– Palkitsemisen perusteena on Ryytyn menestyksen laajempi merkitys alueelle. Hänen saavutuksensa tuo esille Sotkamon ja Vuokatin vahvuudet menestyvän urheilijan nykyisenä asuinpaikkana, kerrottiin perusteluissa.
Ryytty kertoi tiedotteessa, että Sotkamo on tarjonnut hänelle hienot harjoitusolosuhteet.
– Vaaramaastot, ykköstreeniolosuhteet ja testauspaikat hiihdolle sekä kaikki suorituspaikat ovat aina hyvässä kunnossa, kommentoi Ryytty.
– Vilma Ryytyn saavutus on merkittävä niin urheilullisesti kuin alueen tunnettuuden kannalta. On hienoa, että voimme huomioida tämän menestyksen, totesi kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen.













