Sportivo TV

Suomi ja Italia pelaavat keskiviikkona lentopallon EM-kisojen puolivälierissä. Italia lähtee kotikentällään suurena suosikkina otteluun.

Italialla on kaiken lisäksi vielä melkoinen ässä hihassaan. Tähtipelaaja Alessandro Michieletto on saanut kisojen edetessä vähitellen enemmän vastuuta. Hänellä on takanaan pitkä loukkaantuminen.

Italian ex-tähti Andrea Gardini on puhunut Michielettosta OA Sportille.

– Hän on pelaaja, joka tarvitsee peliaikaa ja paluun kentälle. En tunne tällä hetkellä hänen fyysistä tilannettaan kovin tarkasti, mutta olen nähnyt hänen liikkuvan hyvin. Kuten Paolo (Cozzi, toinen ex-pelaaja ja asiantuntija) sanoi, myös suunnanmuutoksissa ja puolustuksessa hän on liikkunut ilman suurempia ongelmia.

– Pitkässä ottelussa hän saattaisi ehkä hieman väsyä, koska häneltä puuttuu vielä jonkin verran pelirytmiä. Suomen kaltaista vastustajaa vastaan pelattavia otteluita voitaisiin kuitenkin käyttää siihen, että hän pääsisi vähän paremmin takaisin rytmiin.

– Mielestäni hänet voidaan palauttaa täyteen pelirytmiin asteittain. On myös muistettava, että joukkueessa on (Mattia) Bottolon kaltainen pelaaja. Minusta hänen kanssaan on edetty tähän asti hyvin. Toivon, että ongelma on nyt kokonaan ratkaistu, sillä tällaiset vaivat voivat joskus olla petollisia. Ennen kaikkea toivon, että hän voi hyvin. Se on kaikkein tärkeintä, linjasi Gardini.

Torinossa pelattava EM-puolivälierä alkaa kello 22.00.